Kasvatustyö nimittäin, vihdoinkin! Johan tätä on monta vuotta odotettukin ja välillä jo turhautuneena vannottu, ettei yhtään narttua taloon tule ja muut tehköön kasvatustyön. Mutta niin ne asiat muuttuu ja välillä onnikin potkaisee ahteriin :D
Perjantaina 11.02. Aike synnytti mallikkaasti 8 pentua, 3 urosta ja viisi narttua. Hyvä määrä, joskin suhde olisi voinut olla toisinpäin. Mutta onpahan valinnanvaraa näin niin kuin sijoitusnarttua ajatellen, että loppupeleissä hyvä jakauma näinkin päin.
Aamulla lämmöt olivat laskeneet alle 37 asteen ja ajattelin, että ensi yönä sitten homma alkaa. Toisin kuitenkin kävi, sillä mamma alkoi saada polttoja jo päivällä puoli yhden jälkeen ja ensimmäinen penneli syntyi muutama minuuttia vaille kaksi. Ensin syntyi erittäin elinvoimainen uros ja heti perään narttu. Reilun tunnin tauko ja toinen uros tuli maailmaan ja siihen perään jälleen narttu. Jälleen tunnin tauko ja kolmas narttu. Seuraavan tuloa odoteltiin noin 1,5 tuntia ja siitä tunnin sisään olivatkin kaikki pennelit syntyneet. Kaiken kaikkiaan ensimmäisen ja viimeisen pennun välillä aikaa kului viisi tuntia.
Aike hoiti kaiken mallikkaasti, eikä minun tarvinnut puuttua synnytykseen laisinkaan, kelpo mamma! Ja hyvin Aike pennut on hoitanut. Kaikki pennut olivat elinvoimaisia ja lähtivät ryömimään nisiä kohti. Viimeisimmät pennut pitivät pienen "puhallustauon" ennen kuin lähtivät liikkeelle, olihan niillä pitkä matka takana, mutta lähtivät kuitenkin itsenäisesti.
Tällä hetkellä kaikki näyttävät voivan hyvin, painot nousevat ja tyytyväisiä tuntuvat olevan. Aike on pirteä ja ruoka maistuu :D Kuvia tullaan laittamaan kuvablogiin http://kuvablogi.com/kb/kennelklopotes ja tänne päivitellään A-pentueen kuulumisia säännöllisen epäsäännöllisesti :D Lisäinfoa pentueesta ja toiminnnastamme voikin lukea sivuiltamme osoitteesta http://www.kennelakatemia.net/Klopotes/index.htm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti